Paljon on vettä kerinnyt taasen Tammerkoskessa virtaamaan, edellisestä kirjoittelusta. Tällaistahan tämä elämä välillä on, kiire on sitä luokkaa, ettei jalat kerkiä maahan koskea, toisaalta syynä saattaa olla myös se ettei mieleen ole tullut hyviä aiheita. Jos nyt kuitenkin koitettaisiin jotain aikaiseksi saada.
ONKO YRITYS MARKKINOIDEN ARMOILLA? VAI PITÄISIKÖ MARKKINOIDEN OLLA YRITYKSEN ARMOILLA?
Aika usein ja viimeaikoina entistä useammin, olen kuullut vanhan tutun selityksen sille miksi kauppa ei käy. Syy on markkinoiden, ne eivät vain tällä hetkellä vedä. Kuulostaakos tutulta?
Lähtökohtaisesti edellä esitetty väittämä saattaa pitää paikkansa. Mutta saattaisiko olla niin, että ennen kuin tämä karmaiseva totuus markkinoiden vetokyvystä yrittäjälle valkeni, hän oli kenties tehnyt joitain ratkaisevan suuria virheitä asemoitumisessaan markkinoille, strategiassaan, liikeideassaan tai joissain muussa olennaisesti yrittämiseen liittyvässä "yrityksen, perustan valu vaiheessa" tehtävässä pikkujutussa? Pahimmassa tapauksessa virheitä on tehty kaikissa edellä mainituissa asioissa, tai edellä mainittuja asioita ei ole tehty lainkaan, joka onkin sitten jo sellainen major tason virhe.
Jollaintapaa Suomalaiselle luonteenlaadulle on kovin ominaista etsiä syyllinen aina jostain muualta, vaikka usein syy asioiden onnistumattomuuteen löytyy helpoiten peiliin vilkaisemalla. Jos yrityksesi tuloskunto on heikko, jos kauppa ei käy, on mielestäni syytä esittää kysymys mitä sinä yrittäjä olet tehnyt, jotta tilanne paranisi?
Oletko muuttanut joitain tapojasi toimia markkinoilla, enkä nyt tarkoita henkilöstövähennyksiä tai muita väkinäisiä kuluhallintaan kohdistuvia manöövereja joita usein laskusuhdanteen päällä ollessa näkee yrityksissä tehtävän. Kuluhallinta on toki erittäin tärkeä osa, talouden hallintaa. Tarkoitan lähinnä sitä miten olet kyennyt vaikuttamaan markkinoihisi, siihen pelikenttään jossa toimit. Oletko miettinyt oikeasti miksi markkinat eivät vedä?
Siinä vaiheessa, kun ne markkinat joilla yritys toimii, "lakkaavat vetämästä". On yrityksellä vain muutamia relevantteja tapoja reagoida tilanteeseen. Jos pois jätetään paikalleen jääminen ja ajopuuksi heittäytyminen tai liiketoiminnan lopettaminen, jää jäljelle joukko niitä keinoja joita voi oikeasti suositella tehtäviksi jotta tilanne paranisi.
YRITYS LAITTAA MARKKINAT ARMOILLEEN, luo itsellesi uudet markkinat.
Mitä uuta voit yrittäjänä luoda, niin ettei siihen sitoudu valtavia pääomia? Ainakin voit koittaa luoda uusia markkinoita, uusia hinnoittelumalleja, uusia myyntikeinoja, lähestyä uusia asiakkaita, etc.
Vanha totuushan on, että liikeidean kopiointi (apinointi) on Suomalaista innovointia parhaimmillaan. Aika harvoin törmää kokonaan uuteen liikeideaan. Vähintäänkin yhtä vanha totuus on se, että tuote on helppo kopioida. Paljon vaikeampaa on osaamisen kopioiminen, tosin osaajiakin Suomessa on monelta alalta paljon.
Kaikkein vaikeinta kilpailijoidesi on kopioida markkinat. Jos siis kykenet luomaan itsellesi markkinat joihin kilpailijasi eivät ole saaneet otetta, tai parhaassa tapauksessa kilpailijasi eivät ole edes tajunneet kyseisten markkinoiden olemassaoloa, on sinulla valttikortti joka varmasti pitää yrityksesi elinvoimaisena ja hyvässä tuloskunnossa. Mieti siis, voisikos tuotteellasi olla sellaisenaan tai joillain pienillä muutoksilla käyttöä jossain muuallakin, kuin missä sitä perinteisesti käytetään.
Myös innovatiivisen uudenlaisen hinnoittelumallin keksiminen takaa sinulle varmasti, paitsi kestävämmän tulovirran, niin myös tukun tyytyväisiä asiakkaita. Huomaa, ettei uutta ja innovatiivista hinnoittelua ole myydä alennuksella. Uudenlaisella hinnoittelumallilla on kohtuullisen helppo sitouttaa asiakas, juuri sinun asiakkaaksi.
Uusien markkinoiden luomisessa on tärkeää tuoda halutulle kohdemarkkinalle jotain aivan uutta. Yrittäjän sinä voit luoda uusia markkinoita omille tuotteillesi niin paljon kuin haluat, ainoa edellytys on vain se, että alat tehdä sitä. Helppoa se ei varmasti ole, ei ainakaan ensimmäisellä kerralla, mutta se kantaa varmasti hedelmä jos vain lähdet sitä tekemään. Uusien markkinoiden paras puoli on se, että ne ovat yrityksesi armoilla, eikä niin kuin yleensä, yrityksesi on markkinoiden armoilla.
Edellä kirjoitetun perusteella lienee syytä todeta, että yritys ei ole markkinoiden armoilla. Sekä tietenkin se, että yritys voi luoda itselleen markkinat.